Rakennussiivous pitää työmaan siistinä ja turvallisena

Rakennussiivous on iso osa mitä tahansa rakennustyömaata, eikä sitä tulisi laiminlyödä. Rakennussiivous on sen takia hoidettava asiallisesti, että se on jo itsessään edellytys turvalliselle ja ylipäätään onnistuvan rakennusurakan onnistuneelle toteutukselle. Rakentamisen aikana syntyy jos jonkinmoista pölyä ja likaa, joka on ehdottomasti pidettävä kurissa niin urakan aikana kuin sen jälkeenkin.

Rakennussiivouksen yksi vaihe on niin sanottu välisiivous. Välisiivous toteutetaan yleensä jokaisen rakennusvaiheen välissä, koska siinä vaiheessa siivous ei häiritse itse työmaata ja koska jokainen rakennusvaihe tuottaa oman suuren määränsä siivottavaa. Kyseessä on myöskin työturvallisuus, sillä suuri määrä epäpuhtauksia lisää riskiä onnettomuuksilla. Aivan samoin kuin esim. kotona epäsiisteys altistaa kaikenlaisille vaaroille. Samoin myös ilmanlaatu heikkenee radikaalisti, jos siisteydestä ei pidetä kunnolla huolta. Pitkässä juoksussa se voi käydä todella vaaralliseksi työmaalla työskenteleville ihmisille. Rakennussiivouksen tavoitteena on pitää työmaa siistinä aivan urakan alusta sen loppuun, vanhan kohteen purkamisesta uuden viimeistelyyn. Eikä pidä unohtaa rakennussiivouksen taloudellisia hyötyjä! Kun paikat pysyvät siistinä, eivät ne myöskään kulu niin saamarin nopeasti.

Rakennussiivous

Rakennussiivous koko urakan juoksun ajan

Rakennussiivous on ennen kaikkea kuin puoli ruokaa, eli se pelaa isoa roolia työmaan lopputuloksen kanssa. Ai miksi? Koska huolella tehty ja säännöllinen rakennussiivous ei jätä uuden rakennuksen pinnoille ja rakenteisiin epäpuhtauksia. Jos asiaa laiminlyödään, voi roskaa jäädä vaikka kuinka paljon uuteen rakennelmaan. Näin vältytään turhalta työltä. Pelkkä loppusiivous ei riitä, jos halutaan kunnollinen lopputulos. Ammattilaiset osaavat hoitaa rakennussiivouksen aikatauluttamisen ja hoitamisen ja he pitävät huolen, että työ tulee tehtyä huolella. Rakennussiivous on ennen kaikkea imurointia, koska työmailla kertyy todella paljon pölyä ja hiekkaa eri paikkoihin. Imuroimalla saadaan nämä siivottua parhaiten pois. Rakennussiivoukseen voi kuulua myös raivaamista, jos esimerkiksi jotain väliaikaisia rakennusrakennelmia joudutaan purkamaan. Näistäkin syntyy sotku ja se on hyvä hoitaa alta pois.

Loppusiivous kruunaa rakennusjäljen

Loppusiivous viimeistelee rakennuksen tuloksen, eli uudiskohteen. Koska hei, eihän uutta rakennusta voi epäsiistinä luovuttaa. Loppusiivous kulkee työmaasta riippuen kutakuinkin näin. Ensiksi rakennetusta tilasta raivataan kaikki rakennusjätteet pois. Tätä kamaa voi sitten olla todella paljo ja vaatii todellista työtä. Kun ylimääräinen rompe on tiessään, siivotaan kaikki vähän näkymättömämpi lika, kuten pöly. Tässäkin vaiheessa imurit saavat laulaa ja ammattilaiset pitävät huolen, että kaikki pöly tulee siivottua pois. Kun sekä isoimmat että pienimmät siivottavat asiat on siivottu ja kunnossa, rakennussiivouksen toteuttaneet ammattilaiset vielä tarkastavat tilan sekä ilmanvaihdon osat. Ilmanvaihto on tärkeää tsekata, jotta sen voi käynnistää turvallisesti. Jos ilmanvaihtoputkiin on jäänyt tuhottomasti pölyä, rasittaa se ilmanvaihtoa kohtuuttoman paljon. Suuri pölymäärä on aina myös paloturvallisuusriski.

Plus ilmanvaihto kuitenkin sylkisi kaiken pölyn tilassa olevien ihmisten hengitettäväksi, mikä ei tietenkään ole kauhean terveellistä. Rakennussiivouksen toteuttavat lähes kerran kerrasta alan ammattilaiset, joilta löytyy kokemus mutta myös kaikki tarvittava kalusto laadukkaan rakennussiivouksen toteuttamiseen. Usein urakoitsijoilla on se oma ”luottosiivoojansa”, johon he tukeutuvat joka urakassa. Jotta siivousyritys pääsisi tällaiseen luotettavaan asemaan, on sen tarjottava laadukkaita palveluja. Siivouksessa laatu on hyvin selkeä: mitä paremmin ja nopeammin siivoat, sen parempi olet. Tärkeintä on kuitenkin olla laiminlyömättä rakennussiivousta.

Samankaltaiset artikkelit